Agatha Christie tietoisuuksia tutkimassa
Teksti Erika Ruonakoski | Kuva Pauliina Mäkelä
Emme tarvitse mikrosirua päähämme kyetäksemme tulkitsemaan toista ihmistä tai eläintä. Kuitenkin vain oman tietoisuutemme virta on meille sellaisenaan läsnä. Se ei ole huono asia.
Teoksen Lentävä kuolema (1935) ensimmäinen kohtaus sijoittuu lentokoneen matkustamoon. Lennon aikana tapahtuu murha, totta kai, mutta murhaakin kiinnostavampaa kirjan alussa on se, miten Agatha Christie liikuttelee lukijaansa eri matkustajien tajuntojen välillä. Yksi hermoilee istuessaan vastapäätä komeaa miestä, toinen on huolissaan urastaan, kolmas katuu äskettäin ottamaansa kokaiiniannosta. Onko joku heistä murhaaja? Viivähdämme kunkin ajatuksissa vain hetken, joten paljon jää piiloon, ehkä myös mahdolliset murhasuunnitelmat.
Tämä aloitus piirtää esiin seikan, josta olemme aina teoriassa tietoisia: jokainen on itselleen ensisijainen näkökulma maailmaan. Arkiodellisuudessa emme voi hyppiä tietoisuudesta toiseen, mutta kirjallisuudessa se on mahdollista. Kirjallisuudessa myös murhaajan näkökulma voi tulla niin tutuksi ja ymmärrettäväksi, niin intiimisti koetuksi, että saatamme jopa toivoa hänen onnistuvan aikeissaan ja pääsevän pälkähästä. Kun asiat kuvataan murhaajan näkökulmasta, olemme kuin luonnostaan hänen puolellaan. Arjessa kiinnostuksemme toisen kokemusmaailmaa kohtaan on sen sijaan rajallinen. Jos joku avautuu kokemuksistaan ja ajatuksistaan kovin pitkällisesti, ikävystymme. Toinen tuntuu täyttävän sisäisen tilamme, jota tarvitsemme voidaksemme suuntautua vapaasti kohti omia päämääriämme.
Ihmisiä vilisevällä lentokentällä, metroasemalla tai kauppakeskuksessa kulkiessa on pyörryttävää ajatella, että jokainen noista sadoista ihmisistä prosessoi jatkuvasti omaa huolten ja toiveiden virtaansa ja että jokaisella on oma historiansa ja päämääränsä, jotka ovat yhtä tärkeitä hänelle kuin omani ovat minulle. Sikäli kuin he edes huomaavat minua, omat kokemukseni ja ajatukseni ovat heille koko lailla yhdentekeviä.
Kaunokirjallisuus toimii arkisiin kohtaamisiimme liittyvän välinpitämättömyyden, välttelyn ja vaativuuden tuolla puolen: se mahdollistaa turvallisen heittäytymisen toisenlaisiin kokemisen tapoihin. Christien kuvaukset ylittävät myös lajirajat. Mykässä todistajassa (1937) hän kertoo Bob-koiran ajatuksista ovikellon soidessa: ”Haluan maksanne ja sydämenne … Revin teidät jäsen jäseneltä! Opetan teidän tunkeutumaan tähän taloon! Odottakaapa vain, kun pääsen teihin hampaineni kiinni!” Myöhemmin Bob pääsee tapaamaan vieraita: “Kuka täällä on? Missä he ovat? Aijaa, siinähän olette. Hyvänen aika, minusta tuntuu, että – (Nuuhkaisu – nuuhkaisu – pitkä nuuhkaisu). Tietysti! Me olemme tavanneet!”
‘‘Kaunokirjallisuus toimii arkisiin kohtaamisiimme liittyvän välinpitämättömyyden, välttelyn ja vaativuuden tuolla puolen: se mahdollistaa turvallisen heittäytymisen toisenlaisiin kokemisen tapoihin.’’
Koiran kokemusmaailmaa voi yrittää sanallistaa, koska sen liikkeet, asento ja ääntely ilmaisevat sen asennetta käsillä olevaan tilanteeseen. Ihmisten tapa kokea välittyy lisäksi heidän puheestaan, etenkin silloin, kun he arvioivat toisten luonnetta ja toimintaa. Nämä kuvaukset, jotka kertovat yhtä paljon kertojasta kuin kohteesta, ovatkin keskeinen sisältö Christien teoksissa. Murhaajaa etsitään erilaisista heijastuksista kuin peilitalosta. Toisaalta tietoisuuden virran yksityisyys mahdollistaa väärinymmärrykset ja tahallisen sumuttamisen. Murhaaja on esillä mutta olennaisilta osin piilossa.
Yleisesti ottaen oman näkökulman ensisijaisuus ja oman tietoisuuden yksityisyys eivät ole kuitenkaan negatiivisia asioita. Ne suojaavat meitä ja auttavat meitä säilyttämään toimintakykymme. Ymmärrämme toisiamme, koska ilmaisemme kokemustamme sanojen, eleiden ja muiden ilmaisujen avulla. Tietoisuuden yksityisyyden ei tarvitse merkitä täydellistä eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Silti taiteen mahdollistamat pujahdukset kuviteltuihin tietoisuuksiin ovat meille tärkeitä. Hetkellisesti edessämme on toisin nähty maailma, toiset mahdollisuudet ja toiset tapahtumat. On helpottavaa päästää edes osittain irti oman näkökulman ensisijaisuudesta.
Kirjallisuus
Beauvoir, Simone de. 2007. ”Kirjallisuus ja metafysiikka”, teoksessa Onko Sade poltettava? ja muita esseitä, 93–105. Suom. Erika Ruonakoski. Helsinki: WSOY. (Alkuteksti ”Littérature et métaphysique”, 1946.)
— 2007. ”Kokemuksistani kirjailijana”, teoksessa Onko Sade poltettava? ja muita esseitä, 107–132. Suom. Erika Ruonakoski. Helsinki: WSOY. (Alkuteksti ”Mon expérience d’écrivain”, 1979.)
Christie, Agatha. 2018. Lentävä kuolema. Suomennos Jaakko Kankaanpää. Helsinki: WSOY. (Alkuteos Murder in the Clouds, 1935.)
— 1985. Mykkä todistaja. Suomennos Kari Ahonen. Porvoo: WSOY. (Alkuteos Dumb Witness, 1937.)
Iser, Wolfgang. 1980. The Act of Reading: A Theory of Aesthetic Response. Baltimore: Johns Hopkins.
Korhonen, Tua ja Ruonakoski, Erika. 2017. Human and Animal in Ancient Greece: Empathy and Encounter in Classical Literature. London: I.B. Taurus.
Leave a Reply