’’Jossain vaiheessa talvella alko tulla sellanen olo, että on vähän hukassa, että ei oikein tunnista enää itteensä. Koska tietyl tavalla se oma työ joka on ollu niin iso osa omaa elämää, omaa elämäntyylii ja -rytmii, omaa identiteettii – se on tietyl  taval määritelly sinut. Kun sä oot tehny tuollasta työtä niin pitkään, niin kun se viedään, riistetään sult pois, niin kyl siinä alkaa vähän kyseenalaistaan, et kuka mä oon ilman sitä, ja mitä mä oikeen elämälläni teen ilman sitä. Sitte mä yritin toista työtä, joka on tosi liikkuvaa, tosi vaativaa, ja työajat saattaa olla kakstoist tuntii päivässä, maanantaist perjantaihin. Niin mä koin tosi ahdistavaksi tän toisen työn, että se ei sopinu mulle lainkaan. Siin vaiheessa viimeistään mä koin, etten saa yöllä nukuttua mun työn takia, koska mua stressaa niin paljon, kun oon stressin ympäröimä.’’