’’Pandemian aikana mun suhde mun vanhempiin, jotka on jo iäkkäitä, on jollain tapaa parantunu tai lähentyny. Oon kyllä käyny siellä niiden luona pandemian aikana ihan yhtä harvoin tai yhtä usein ku aikasemminki, muutaman kerran vuodessa, mutta nyt on ollu jotenkin luontevampaa ku ennen soitella melkein päivittäin. Eli ikään ku pandemia ois konkretisoinu sen, et elämä on haurasta ja et on tärkeetä puhua äidin tai isän kanssa puhelimessa, kun ne vielä on olemassa ja virkeitä. Ennen pandemiaa sitä piti vanhempia jotenki itsestäänselvyyksinä, mutta nyt joka päivä muistaa olla iloinen siitä, että ne on vielä elossa ja suht koht kunnossa.’’