’’Tietyllä tavalla tuntuu, että tää ajanjakso, kun kaikki on pyöriny koronan ja siitä puhumisen ympärillä, on jatkunu ikuisuuden. Tuntuu, ettei edes muista sitä aikaa enää, kun pystyi kävelemään ilman maskii tuolla, ja kun ei tarvinnu joka päivä ottaa esille koronaa tai puhuu siitä tai miettii sitä, niin tuntuu, että siitä on tosi, tosi kauan. Mut sit taas kun ajattelee, et tätä on kestäny vuoden, niin sitä on silleen, että mitä? Vuosi on kuitenkin niin pitkä aika – et miten? Et tosi ristiriitaset fiilikset on ton suhteen. Kun sitä alkaa eritellä tolleen, niin tajuu, että miten nää meneekin niin päällekkäin, että samaan aikaan se vuosi tuntuu hirveen pitkältä ajalta – että miten onkin kulunut jo vuosi –, mut taas se aika, kun ei ollut koronaa, niin se tuntuu, että siitä ois niinku yks elinikä.’’