Oikeus äidinkieleen: saako venäjää puhua?
Teksti Irina Poleshchuk Kuva Pauliina Mäkelä
Ukrainan viimeaikaiset tapahtumat ovat synnyttäneet paljon keskustelua venäjän kielen asemasta. Kysymys koskee Ukrainan venäjänkielisen kansanosan lisäksi koko maailman venäjänpuhujia. Viime vuosikymmeninä Venäjän valtio on pyrkinyt tekemään kielikysymyksestä kiistanaiheen Ukrainassa. Venäjän kielellä on edelleenkin merkittävä asema Ukrainassa, käyttäähän suuri osa ukrainalaisista kieltä erilaisissa arkipäivän tilanteissa.
Venäjällä ja muualla Euroopassa käynnissä oleva kielikysymyksen politisoituminen ei kuitenkaan heijasta kaksikielisen Ukrainan arkitodellisuutta. Koko maassa puhutaan ja käytetään laajalti sekä venäjää että ukrainaa. Itä-Ukrainan monissa kaupungeissa pääkielenä on venäjä, kun taas maaseudulla ja lännessä puhutaan enemmän ukrainaa. Ukrainalaiset vuorottelevat näiden kahden kielen välillä niin sujuvasti, ettei ole harvinaista kuulla molempia kieliä puhuttavan yhden ja saman keskustelun aikana. Euroopassa ei ole myöskään harvinaista kuulla puhuttavan venäjän ja muiden kielten sekoituksia. Tätä kielellistä monimuotoisuutta edustavat juutalaisittain, virolaisittain ja liettualaisittain puhuttu venäjä sekä kielimuoto, jossa ukrainan, valkovenäjän, puolan ja venäjän ilmaisut sulautuvat yhteen.
Euroopan ja Venäjän suhteiden muuttuessa kielikysymys herättää yhä äärimmäisempiä reaktioita. Joskus kyse on selkeästä syrjinnästä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut asenteita entistä kielteisemmiksi Euroopan unionin venäjänkielisiä kohtaan. Joissakin tapauksissa venäjänkielisiä on kieltäydytty palvelemasta ravintoloissa. Perheitä on myös estetty osallistumasta lasten urheilutapahtumiin ja tanssiesityksiin.
Ongelmaa ei kuitenkaan voi palauttaa täysin kielen politisoitumista tai kansallista identiteettiä koskeviin kysymyksiin. Hyvänä esimerkkinä toimii käyntini lääkärin vastaanotolla Helsingissä vähän aikaa sitten. Lääkäri yritti keskustella kanssani ensin suomeksi, mutta sukunimeni nähtyään hän kysyi minulta hyvin hiljaisella äänellä ja kohteliaasti, voisimmeko puhua venäjää, koska asian käsittely olisi hänelle luontevampaa venäjäksi. Hän puhui kuitenkin hyvin ujosti, melkein kuin olisi pelännyt puhua ääneen – kuin muut sairaalassa olijat saattaisivat raivostua kuullessaan venäjänkielistä puhetta. Mistä tämä tilanne kertoo?
’’Euroopan ja Venäjän suhteiden muuttuessa kielikysymys herättää yhä äärimmäisempiä reaktioita. Joskus kyse on selkeästä syrjinnästä.’’
Kieli paljastaa ne moninaiset tavat, joilla olemme sidoksissa ympäröivään maailmaan. Maailmamme saa muotonsa kielellisissä ilmaisuissa. Merkityksiä antaessaan kieli rakentaa maailmaamme määräten sen rajat, paikat, tilan ja koostumuksen. Jokainen kieli pitää sisällään ainutkertaisen elämänkatsomuksen ja paljastaa olemassaolomme eri ulottuvuudet. Kieli on aina jotakin henkilökohtaista: jokaisella on oma tapansa ilmaista itseään ja käyttää vertauskuvia ja sanontoja. Maailman avautuminen kielessä ei viittaa pelkästään kieleen viestinnän välineenä vaan myös merkitysten ilmaisemiseen julkisessa tilassa. Siksi kieli ohjaa merkittävällä tavalla tekojamme ja ajatuksiamme – se nimeää, muotoilee ja perustaa maailmamme.
Laajemmin ottaen kieli sisältyy tapaamme toimia maailmassa. Se ilmaisee taustalla olevan tietoisuuden, alkuperäisen aistimellisuuden: kielellisiin ilmaisuihin liittyy myös tämä toinen merkityksen alue, johon kielen kyky kuvata maailmaa tarkasti ja ymmärrettävästi perustuu. Tämä merkitystasojen yhteenkietoutuminen tapahtuu erilaisten kulttuurisesti värittyneiden sanojen ja lauseiden ansiosta – ja samalla myös sattumanvaraisen ja absurdinkin tiiviyden myötä.
Mitä tapahtuu, kun ihminen pelkää puhua äidinkieltään? Puhuminen on aina hyvin henkilökohtainen prosessi. Itse puhun venäjää ainoastaan erityisellä Odessan seudun juutalaisella aksentilla, eikä kaikkia venäjäni sanoja ole venäjän virallisessa sanastossa. Puheeni on tapani ilmaista aistimellista maailmassa-olemistani, näkemyksiäni, tapani osallistua julkisiin tapahtumiin mutta myös jakaa maailma tyttäreni ja läheisteni kanssa. Kun kieli ei enää tee oikeutta kokemuksillemme, puhumisen pelkääminen muuttuu vaaralliseksi. Puhumattomuus sulkee meidät itseemme ja saa meidät romahtamaan sisäisyyteemme. Puhumattomuus leikkaa meidän ihmisinä irti ympäristöstä ja tekee mahdottomaksi nähdä maailmaa kielen esittämällä tavalla. Meidän tulisi muistaa, että jokainen kieli on ainutkertainen merkitysten puutarha ja että puhumalla, käyttämällä ääntämme, kasvatamme tätä puutarhaa.
Suomennos: Erika Ruonakoski
Leave a Reply