Hämärä: luku 5.
Teksti Jaakko Vuori | Kuva Pauliina Mäkelä
Varjojen maailmoja on siis kaksi. Kontingentin alimäärä johtaa näkemykseen todellisuudesta, missä olemassa olevan järjestyksen sokaisevan vääryyden voi murtaa vain ”täysin toisen” jumalallinen valo. Kontingentin ylimäärä sen sijaan saa todellisuuden näyttämään tasaisen harmaalta, erämaalta vailla kontrasteja.
Eräällä tapaa molempia kontingenssista kärsimisen muotoja motivoi lopulta absoluutin kaipuu. ”Absoluutti” merkitsee ”itseriittoista”, ”täydellistä” ja ”ehdotonta” – tässä yhteydessä siis sellaista, joka ei olisi kontingentti. Ensimmäisessä kuvatussa tapauksessa absoluutin kaipuu suuntautuu olemassa olevan järjestyksen kannalta ”täysin toiseen”. Jälkimmäisessä se osoittautuu siinä, että jokainen kokemusmahdollisuus tulee toteutuneena suhteutetuksi mahdollisuushorisontin avaruuteen ja siten menettää arvonsa. Mikäli mikään suhteellinen ei kanna pysyvää arvoa, on taustalla kaikesta huolimatta jonkinlainen ajatus tai unelma ehdottomasta totuudesta.
’’Lopullisten selitysten puute ja ymmärrys järjestyksen satunnaisuudesta ei välttämättä johda maallistumiseen. Pikemminkin seurauksena saattaa olla minkä tahansa absoluutin etsinnän oikeutus.”
Viime vuosisadan ajattelua on toisinaan kutsuttu ”äärellisyyden filosofiaksi”. Huolimatta kaikesta inhimillisen kokemuksen äärellisyyden korostamisesta on viime vuosisadan filosofia täynnä puhetta ”täysin toisen kaipuusta”, ”ajan toisesta” ja ”jumalasta olemisen tuolla puolen”.
Paradoksaalisesti lopullisten selitysten puute ja ymmärrys järjestyksen satunnaisuudesta ei siis välttämättä johda maallistumiseen. Pikemminkin seurauksena saattaa olla minkä tahansa absoluutin etsinnän oikeutus. Tosin tätä absoluuttia ei voida perustella rationaalisesti – se voi tulla julki ainoastaan olemassa olevan järjestyksen ylityksenä, siihen nähden toisena. Jälleen kaunokirjallisuudesta voidaan löytää osuvia esimerkkejä. Näin Lukács toteaa Kafkan Oikeusjutusta:
”Ylimmät tuomarit Oikeusjutussa edustavat transsendenssia Kafkan allegorioissa: tyhjyyden transsendenssia. Kaikki viittaa heihin ja he voisivat antaa merkityksen kaikelle. Jokainen uskoo heidän olemassaoloonsa ja kaikkivoipaisuuteensa, mutta kukaan ei tunne heitä, eikä kukaan tiedä kuinka heidät voitaisiin saavuttaa. Jos täällä on Jumala, voi se olla ainoastaan uskonnollisen ateismin Jumala: atheos absconditus.”
Näin kontingenssikokemus motivoi fundamentalismia.
Leave a Reply